Ihmismielen ihmettelyä Luonne on ihmisen kohtalo. (Herakleitos)

Feminismi

Ja NYT sitten ulimiehet ovat kiinnostuneita naisten oikeuksista?

Kuten kaikki netin päivystävät ulimiehet tiesivät vielä vähän aika sitten meille kertoa, #metoo-kampanja on mennyt liian pitkälle. Ja että feminismi on miesvihaa eikä sitä tarvita. Ja että jokaiseen artikkeliin, jossa kerrotaan naisiin kohdistuvasta väkivallasta on lisättävä kaneetti "mutta kaikki miehet eivät raiskaa tai ahdistele." Ja että suurempi huolenaihe kuin naisiin kohdistuva väkivalta on se, että ei kai tässä nyt vain kaikkia suomalaisia meihiä leimata.

Mutta nyt sitten leimata saakin. Ja ollaan hirveän innokkaita feministejä.

Missä ovat feministit?

Olen odotellut joulusta asti feministien kannanottoa Oulun raiskauksiin. En ole löytänyt juurikaan mitään. Luulisi, että heitä kiinnostaisi tyttöjenkin oikeudet. Ehkäpä raiskaukset eivät kuulu heidän narratiiviin ja siksi niistä ei voi kirjoittaa tai puhua mitään. Eli alaikäiset tytöt voidaan heittää bussin alle, kunhan vain oma narratiivi säilyy kasassa. Kertonee aika paljon nykyisistä feministeistä ja siitä minkälaista asiaa he oikeasti ajavat.

Esimerkiksi

Mitä on toksinen feminismi?

Kaikkihan me tiedämme, mitä on toksinen maskulismi, se on patriarkaatin luoma ympäristö miehille, missä miehet eivät uskalla ns. "käyttää hametta" vaikka se parantaisi feministien mielestä kaikkien elämää.

Toksisella feminismillä on mielestäni mm. seuraavia tasa-arvon vastaisia piirteitä:

Vegaanihaaste haastaa myös mieskuvaa

THL:n FinRavinto 2017 -tutkimuksen mukaan suomalaisten ruokatottumukset ovat yhä sukupuolittuneempia. Miltei kahdeksan kymmenestä miehestä syö enemmän kuin puoli kiloa punaista lihaa viikossa, mikä on suositeltu enimmäismäärä – siis enimmäismäärä, ei suositeltu määrä. Vaikka naistenkin ruokavaliossa on toivomisen varaa, heillä vastaava ylitys tapahtuu vain noin neljänneksellä.

 

Scary Spice, Baby Spice, Posh Spice.. Miten olisi Humble Spice?

Kommentoin tässä kuluneella viikolla erään blogikirjoittajan kirjoitusta sukupuolista. Jääköön kirjoittaja nimettömäksi. Hän oli sitä mieltä, että sukupuoli ei ole staattinen tila vaan se on jatkuvassa muutoksessa. Hän ei ollut juurikaan kartalla alan tutkimuksista (tai ehkä ylipäätään ihmisen biologiasta) jotka kumoaisivat täysin hänen hieman korkealentoiset ajatuksensa. Kommentoin ystävälliseen sävyyn kirjoitusta ja viittasin myös useampaan lähteeseen. Kommenttia kirjoittaja ei hyväksynyt, eikä sitä lopulta edes julkaistu.

Sukupuoliroolit ja representaatio

Pojat on poikia, mies ei itke, älä ole noin neiti. Lapsuudessani minun oli toimittava, käyttäydyttävä ja valittava mielenkiinnon kohteeni sukupuoleni mukaisesti. Minun esimerkiksi piti leikkiä nukeilla, pukeutua mekkoihin, istua nätisti, puhua kauniisti ja rauhallisesti, osallistua kotitöihin sekä suojella siveyttäni. Näitä kaikkia minulta odotettiin, koska olin tyttö.

Sukupuoliroolit ja representaatio

Pojat on poikia, mies ei itke, älä ole noin neiti. Lapsuudessani minun oli toimittava, käyttäydyttävä ja valittava mielenkiinnon kohteeni sukupuoleni mukaisesti. Minun esimerkiksi piti leikkiä nukeilla, pukeutua mekkoihin, istua nätisti, puhua kauniisti ja rauhallisesti, osallistua kotitöihin sekä suojella siveyttäni. Näitä kaikkia minulta odotettiin, koska olin tyttö.

Kuka laittoi miehen (roolin) ahtaalle?

Olen jo jonkin aikaa hiljaa sivusta seurannut keskustelua miehen ”ahtaasta” roolista. En oikein tunnu saavan  siitä kiinni. Aiheesta mediassa näyttää pääasiassa puhuvan naiset. Miehen rooli on murroksessa  – kuuluu hokema. Se on vai sen halutaan olevan, on tässä olennainen kysymys. Eletään vuotta 2019 jossa vuosituhannen vaihteen poikavauvat ovat jo aikuisia miehiä.

On niin helppoo olla feministi

 

Seuraan useaa feminististä tahoa sosiaalisessa mediassa. En siksi, että haluan välttämättä jakaa heidän sanomaansa vaan yritän ymmärtää ja seurata kaikkia osapuolia nykypäivän melko polarisoituneessa keskustelussa.

Feminismi vahvistaa sukupuolten eron

                                 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä