Ihmismielen ihmettelyä Luonne on ihmisen kohtalo. (Herakleitos)

Oman edun tavoittelu –tarina kuolinpesän tyhjennyksestä ja verojen välttämisestä

Perintöverorikoksesta kiinnijäämisen mahdollisuudet ovat Suomessa minimaaliset, etenkin jos rikoksentekijä on tarpeeksi ahne ja röyhkeä, aloittaa pesän järjestelmällisen putsauksen tarpeeksi ajoissa, hankkii ja käyttää ”asiantuntevaa” asianajajaa, perunkirjoituksessa antaa valheellisia tietoja ja ei ole enää tavoitettavissa kun pesänselvittäjä haluaisi vastauksia kysymyksiinsä.

Alla löydät esimerkillisen esimerkkitapauksen, joka perustuu tositapahtumiin perustuvasta täydellisestä kuolinpesän tyhjennyksestä sekä perintöverorikoksesta. Toinen tytär ei saanut perinnöstä edes lakiosaa.

Tarina

Tarina perheestä, johon kuuluu isä, äiti ja heidän kaksi tytärtään. 1990-luvulla perheen isä sairastui vakavasti. Ennen kuolemaansa isä luovutti nuoremmalle tyttärelleen ison yksiön ja lisäksi antoi hänelle uudehkon ja vähän käytetyn autonsa.

Perheen isä kuoli vuonna 1996. Aviopuolisot olivat tehneet keskenään omistusoikeustestamentin. Tyttäret hyväksyivät testamentin. Leskelle jäi puolisonsa kuuoleman jälkeen saaristossa, meren rannalla oleva kesämökkikiinteistö 1,5 hehtaarin tontilla ja rantasaunalla sekä asunto-osakehuoneistoja 5 kappaletta, joista neljää pidettiin vuokralla. Vuokratulojen ja oman eläkkeen lisäksi puoliso sai vielä leskeneläkettä.

Vuonna 1997 perheen äiti myi yhden kaksioistaan. Lisäksi hän myi kesäpaikkansa koko irtaimiston nuoremmalle tyttärelleen (kauppahintaa ei oltu mainittu).

Vuonna 2003 perheen äiti myi yhden yksiöstään.

Vuonna 2004 perheen äiti lahjoitti nuoremmalle tyttärelleen koko kesämökkikiinteistönsä, mutta piti itsellään elinikäisen hallintaoikeuden. Pieni HUOM! lahjoitus ei ole saajansa ennakkoperintöä.

Vuonna 2005 perheen äiti myi toisen yksiönsä.

Vuonna 2007 perheen äiti lahjoitti kotinsa koko irtaimiston nuoremmalle tyttärelleen syntymäpäivälahjaksi.

Vuonna 2009 perheen äiti myi nuoremman tyttärensä aviomiehelle yhden asunnoistaan (kaksion) pilkkahinnalla. Rahat tallennettiin  Alandspankkiin perheen äidin tilille, josta ne nostettiin 10 000- 20 000 e erissä vajaassa puolessa vuodessa ja tili lopetettiin 15.6.2010.

Vuonna 2013 perheen äiti avaa sekä Osuuspankkiin että Nordeaan käyttötilit, joihin nuoremmalla tyttärellä on käyttöoikeus. Lisäksi perheen äiti ottaa asuntojoustolainaa 80 000 e. Käteisnostoja kyseisenä vuonna tehtiin 10 000 e.

Vuosi 2014 oli todella tapahtumarikas. Perheen äiti nosti viimeisenä elinvuotenaan käteistä rahaa huomattavia määriä. Aikaisemmin, tarkkana rahoistaan tunnettu perheen äiti, tuolloin 93-vuotias, pani tuulemaan. Täytyy oikein hattua nostaa, että rollaattorilla kulkeva sairas vanhus oli kykenevä, jopa saman päivän aikana, nostamaan  eri raha-automaateista, eri kaupungeista useampia nostoja (esimerkiksi tammikuussa nostoja oli 41 kpl kun vastaavasti tammikuussa on 31 päivää). Tammikuussa rahaa paloi nuukalta vanhukselta yli 22 000 e. Lisäksi saman kuukauden aikana hän lahjoitti nuoremman tyttärensä pojalle 5 5000 e. Maalis ja marraskuun aikana nostoa tehtiin 80 000 e. Kun vanhukselta kysyttiin pankista, mihin rahat laitetaan, oli hän kertonut laittavansa ne kotonaan paloturvalliseen kassakaappiin. Rahalahjoituksen ja rahanostojen lisäksi vanhus kerkesi tehdä kevään aikana testamentin nuoremman tyttärensä pojalle. Kun perheen äidin kunto alkoi radikaalisti heiketä, nuorin tytär osti äitinsä keskustassa olevan asunnon (4 huonetta ja keittiö) huomattavaan alihintaan (122 000 e) perintöverot välttääkseen. Kauppakirjan ehtona oli, että: ”Myyjä on tutustunut kaupan kohteeseen ja ottaa sen vastaan siinä kunnossa kuin se kaupantekohetkellä on”. Kauppa oltiin siis tehty kiireessä ja sillä ei ollut todistajia. Kun vanhus oli myynyt asuntonsa alta pois nuoremmalle tyttärelleen, hän alkoi maksaa nuoremmalle tyttärelleen vuokraa omasta myydystä asunnostaan. Perheen äiti kuoli joulukuussa 7.12.2014.

Perunkirjoitus pidettiin vasta 16.3.2015 nuorimman tyttären pitkitettyä perunkirjoitusta niin kauas kuin mahdollista.  Perunkirjoituksessa nuorempi tytär oli tarkoituksella antanut vääriä tietoja ja kaikin mahdollisin konstein pyrki vaikeuttamaan pesänselvitystä. Hän ei ollut halukas millään lailla edesauttamaan selvitystyötä. Myöskään minkäänlaista kassakaappia ei löytynyt, eikä selvitystä kaapin olemassaolosta tai kohtalosta. Huomion arvoinen seikka tässä on se, että lakiosantäydennyskannehan on normaalisti nostettava vuoden kuluessa siitä kun perillinen sai tiedon kuolemasta.

Perheen vanhin tytär vaati pesänselvittäjää. Käräjäoikeus määräsi joulukuussa 2015 kuolinpesän omaisuuden luovutettavaksi pesänselvittäjän hallintoon. Perheen nuorimmainen tytär jatkoi vitkutteluaan. Pesänjakajan kysymyksiin ei tahtonut tulla vastauksia, nuorempi tytär ei edelleenkään ollut halukas millään lailla edesauttamaan selvitystyötä vaan jatkoi pesänselvitys työn vaikeuttamista. Pesänselvittäjä toteaa:” Kuolinpesän muut osakkaat nuorempi tytär ja hänen poikansa ovat saaneet hakemuksen tiedoksi 30.10.2015. Kumpikaan ei ole toimittanut lausumaa määräpäivään mennessä. Pesänselvittäjä esitti osakkaille 3.12.2015 toimitetulla sähköpostiviestillä pyynnön. Vanhin tytär vastasi, nuorempi ei. Pesänselvittäjä uudisti pyyntönsä nuoremman tyttären osalta ja pyysi häntä antamaan kannanottonsa 18.12.2015 mennessä.

Viimeisessä sähköpostiviestissä (24.1.2016) nuoremman tyttären juristi toteaa, että hänellä ei ole mitään lisäinformaatiota. Nuoremman tyttären mukaan äiti hoiti asiansa itse loppuun saakka. Käteisvarojen osalta asiaan ei saatu parempaa selvitystä. Voi olla, että perheen äiti hoiti itse asiansa loppuun asti, voi olla, että rollaattorilla kulkeva vanhus kerkesi yhden kuukauden aikana, useampana päivänä, useampia kertoja päivässä, joskus jopa eri kaupungeissa nostamaan raha-automaateilta rahaa, uskokoon ken tahtoo.

Lopputulema

Vanhempi tytär teki asiasta asianomistajarikoksen poliisille. Esitutkinnan päätöksessä kävi ilmi, että nuoremmalla tyttärellä on ollut tilinkäyttöoikeus perheen äidin tiliin ja häntä on kuultu epäiltynä rahojen katoamisesta. Nuorempi tytär ei osannut kertoa esitutkinnassa, mitä rahoille oli tapahtunut. Valitettavasti poliisien resurssit ovat minimaaliset. ”Lievempiä” rikoksia ei ole aikaa tutkia, saati, että niitä vietäisiin oikeussaleihin ratkottaviksi. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteuttamiseen ei ruuhkaisissa tuomioistuimissa ole aikaa. Tapauksen esitutkinta lopetettiin 29.09.2017. Vuonna 2014 nostettujen rahojen nostajaa ei ollut enää mahdollista selvittää. Esitutkinnassa ei kuitenkaan käynyt ilmi mitä rahoille tapahtui. Ja kuka vielä väittää, ettei rikos kannata?

Oman edun tavoittelu ja Machiavellismi

Tutkimusten mukaan oman edun tavoittelu johtuu niin perintö- kuin ympäristötekijöistäkin. Evoluutiopsykologian mukaan itsekkyys auttoi esi-isiämme selviytymään. Terve itsekkyys kannattaa, mutta sairas, opportunistinen ja hyväksikäyttävä itsekkyys ei palvele ketään. Sairasta itsekkyyttä on mm. se, että henkilö tavoittelee häikäilemättömästi vain omaa etuaan, keinoja kaihtamatta. Tämä on yksi machiavellismin piirre. Unkarin yliopiston Pecsin tekemä tutkimus osoittaa hämmästyttävän yksityiskohtaisesti Machiavellismin aivojen rakennetta ja toimintaa. Lyhyesti sanottuna henkilöt, jotka saavat korkeita pistemääriä Machiavellismin asteikolla, tekevät kaikkensa (mm. unohtavat myös moraaliperiaatteensa) päästääkseen eteenpäin, he ovat erittäin taitavia manipuloijia ja etsivät koko ajan toisten ihmisten heikkouksia ja erilaisia tapoja hyväksikäyttää niitä. Tällaiseen käytökseen sisältyy toki riskinsä, esimerkiksi huijauksesta voi jäädä kiinni, mutta henkilö pitää riskinottoa kuitenkin kannattavana. Hyödyt painavat vaakakupissa riskejä enemmän. Se, onko kyseisessä tarinassa kyse machiavellismista vai jostakin muusta, on tulkinnanvarainen kysymys, mutta joka tapauksessa teko oli tehty suunnitelmallisesti ja häikäilemättömästi.

Tarinan opetus

Oikeudenmukaisuutta ei ole.

Rehellisyys ei peri maata.

Jos haluat lakiosuutesi, tee erillinen lakiosailmoitus testamentin saajalle.

(kirjoitus julkaistu myös blogissani:https://saarahuhtasaari.vuodatus.net/)

Lähteet:

Bereczkei & Papp & Kincses & Bodrogi & Perlaki & Orsi & Deak (2015). The neural basis of the Machiavellians’ decision making in fair and unfair situations. Brain and Cognition. Volume 98, Pages 53-64. Haettu: https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0278262615000627

Healt Guidance (n.d). What Causes Selfishness. Haettu: http://www.healthguidance.org/entry/17924/1/What-Causes-Selfishness--How-to-Deal-With-Selfish-People.html

Psychology Today (2016). You are so Selfish. Haettu:  https://www.psychologytoday.com/blog/the-second-noble-truth/201604/youre-so-selfish

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Juha Hämäläinen

Näitä riittää. Oikeuslaitos ja lainsäädäntö ovat täysin tehottomia perintöasioiden oikomisessa.

Salalahjat, huonot vaihtokaupat ja ilmaiseksi myynnit ovat maan tapa. Itse koin tämän isäni kuoltua. Selvitin pesää varten aiempia omaisuuden siirtoja ja niiden ehtoja. Silloin havaitsin suurimpien rosvojen olevan perheessä. Se on pettymys, johon ei osaa varautua, koska itse ei olisi kyennyt samaan. Näin menevät ihmisten välit ja luottamus lopullisesti.

Mutta ahneus tuottaa suunnattoman röyhkeyden. Ahneus on vakava henkinen sairaus.

Käyttäjän SaaraHuhtasaari kuva
Saara Huhtasaari

Ikävä kuulla Juha, mutta näitä tosiaan riittää. Ihmisen ahneudella ei näyttäisi olevan mitään rajaa, mikään ei näytä riittävän. Ja loppupelissä/ ahneuden hintana on rikki menneet ihmissuhteet, surullista.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Vaikka kyse ei olekaan perinnöstä, niin luen Nuorisosäätiön Aki Haaron kuuluvan näihin häikäilemättömiin oman omaisuuden kahmijoihin. Näitähän täällä tuntuu myös olevan säätiöissä pilvin pimein. Heillekään ei pystytä mitään. Ehkä säätiöt oikeasti pitäisi laittaa valvontaan ja maksamaan valtiolle osuuden omaisuutensa suojelusta.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Luin paljosta syytetyn Machiavellin kirjoittaman Ruhtinaan enkä huomannut siinä mitään eettisesti väärää. Onko minussa jotain vikaa ?

Olen myös sitä mieltä, että perintöveron kierto on jokaisen lapsiaan rakastavan vanhemman velvollisuus.

Käyttäjän SaaraHuhtasaari kuva
Saara Huhtasaari

Psykologiassa machiavellismi yhdistetään persoonaan, joka on mm. petollinen, laskelmoiva, oman edun tavoittelija (hinnalla millä hyvänsä) ja mestari manipuloija. Machiavellismi kuuluu niin sanottuun "synkän kolmion" persoonallisuuksiin, joita ovat narsismi, psykopatia ja machiavellismi.

Lapsiaan rakastava vanhempi kohtelee jokaista lastaan oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. Tässä tapauksessa oikeudenmukaisuus ei tapahtunut.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

"Tässä tapauksessa oikeudenmukaisuus ei tapahtunut" Ei tapahtunut. Sisaruksia olisi pitänyt kohdella tasapuolisesti. Varmaan myös Machiavelli olisi neuvonut kohtelemaan sisaruksia tasapuolisesti, koska ihmisluonteen tuntijana tiesi mihin epäoikeudenmukainen kohtelu johtaa. Ilmeisesti äiti antoi tunteidensa vaikuttaa liikaa päätöksentekoon, ei ajatellut mitä toiset ajattelevat, eikä ylipäänsä ajatellut järjellä tekojensa vaikutuksia. Siis, ainakin kolme virhettä Machiavellin mukaan.

Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #5

Perittävillä on suosikkeja aina. Eniten luuta nuolemaan jääviä loukkaa perinnön antaminen salassa erilaisin kiertotavoin.

Minä ajattelen, ettei edes lakiosuutta tule olla lapsilla, koska aikuisen saatava päättää kenelle perintönsä antaa. Mutta vanhempien tulisi eläessään kertoa tahtonsa perillisille eikä tehdä omaisuuden luovutuksia salassa. Salailu aiheuttaa välirikkoja ja usein ymmärrettävää petetyksi tuntemista.

Teko kertoo selkeästi vähemmälle jääneelle hänellä olleesta pienestä arvostuksesta. Kyse ei ole tässä rahasta vaan teon takana olevasta ajatuksesta, joka vanhemmalla ollut. Tämä on sitten se viimeinen muisto edesmenneestä vanhemmasta.

Käyttäjän SaaraHuhtasaari kuva
Saara Huhtasaari Vastaus kommenttiin #6

"Teko kertoo selkeästi vähemmälle jääneelle hänellä olleesta pienestä arvostuksesta. Kyse ei ole tässä rahasta vaan teon takana olevasta ajatuksesta, joka vanhemmalla ollut. Tämä on sitten se viimeinen muisto edesmenneestä vanhemmasta."

Hyvin kiteytetty!

Käyttäjän SaaraHuhtasaari kuva
Saara Huhtasaari Vastaus kommenttiin #5

Nuoremman tyttären roolia tässä asiassa ei myöskään voi vähätellä.

Koksa en ole tarkemmin perehtynyt Machiavellin teokseen Ruhtinas, niin vaikea ottaa kantaa.

Blogissani tarkastelen machiavellismia yhtenä persoonallisuuspiirteenä psykologian mukaan.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu Vastaus kommenttiin #7

Sekin saattaa olla mahdollista, että äidillä ja nuoremmalla sisarella oli hyvä syy (jokin muu kuin ahneus) tehdä mitä tekivät.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #9

Isähän nuoremman lapsen lahjomisen jo aloitti, joten vanhemmilla lie ollut painava syy tekoihinsa. Tietysti alkoi äiti epäilyttää. Oliko hän viimeisinä vuosina enää täysin järjissään. Oliko vanhemilla painavakin syy jättää vanhempi lapsi ilman perintöä? Nuoremmalle voi tällaista olla syötetty koko ikä, joten tekikö hän vain sen mitä hän oletti vanhempiensa haluavan?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset